
Viinikellari
Viinikellarimme on räätälöity paitsi täydentämään ravintolan ruokalistaa, myös tarjoamaan elämyksen itsessään. Ajattomasta odottamattomaan, viinilistamme myötä kaikki on mahdollista.

Viinifilosofiamme
Viinifilosofiamme pohjautuu klassiseen ajatteluun ruoan ja viinin yhdistämisestä. Tämän ajatustavan mukaisesti tietyt ruoat ja viinit ovat vuosisatojen aikana valikoituneet täydentämään toisiaan, tarjoten yhdessä suuremman makuelämyksen, kuin mitä erikseen nautittuna. Esimerkiksi pitkään haudutettu Boeuf Bourgoignon on parhaimmillaan punaisen Burgundin kanssa, kun taas meriantura maistuu täydelliseltä laadukkaan Chablis’n seurassa.
À La Kämpin keittiön sydän on ranskalaisessa keittotaidossa. Tämän myötä – viinifilosofiamme mukaisesti – viinilistamme painottuu vanhan maailman, eli Euroopan klassisilla viinialueilla tuotettuihin viineihin. Yhä tänä päivänä laseihin kaadetaan samojen tunnettujen Bordeaux-viinitilojen ikonisia viinejä, mitä tarjoiltiin Hotel Kämpin avautuessa 1800-luvun lopulla. Näiden klassikoiden lisäksi nykyinen viinimenu on maantieteellisesti aiempaa laajempi, valmistetaanhan laadukkaita viinejä jo lähes jokaisella Euroopan viininviljelyalueella. Kuka olisi uskonut vielä muutama vuosikymmen sitten, että muun muassa brittiläinen kuohuviini voi yltää ranskalaisen samppanjan tasolle?


Viininvalmistuksen jalo taito on kehittynyt merkittävästi Kämpin lähes 140-vuotisen historian aikana, nostaen kaiken aikaa esiin uusia kiinnostavia viinejä ja viinintuottajia. Näin ollen myös viinilistamme elää alati ja valitsemme listalle aina mielenkiintoisimmat sekä sesongin raaka-aineisiin parhaiten sopivat viinit.
Ainutkertaiselta viinilistalta löytyy kellarissamme pitkään säilytettyjä aarteita usean vuosikymmenen takaa todellisille viininharrastajille. Suosittelemme lämpimästi tutustumaan valikoimaan.

Lahjakortti
Hänelle, jolla on jo kaikkea – tai joka haluaa kaiken!
Hemmottele läheisiäsi À La Kämp -lahjakortilla.
.jpg?v=1760419808)
Yhteystiedot
- Puhelin +358 (0)9 5840 9530
- Sähköposti alakamp@hotelkamp.com
- Osoite Pohjoisesplanadi 29 00100 Helsinki
Uutiskirje
Tilaa Hotel Kämpin uutiskirje niin kuulet ensimmäisten joukossa ajankohtaiset uutiset mitä ravintolassa, baarissa sekä hotellissa tapahtuu.